Emeritusprofessori Antti Ahlström päivitteli eläkeläisten kiireitä, kunnes ryhtyi itse tohtoriopiskelijaksi (KUVA: Katriina Ylönen)
Emeritusprofessori Antti Ahlström jäi eläkkeelle ravitsemustieteen professorin virasta vuonna 2002. Hän ei kuitenkaan istuutunut kiikkustuoliin, vaan ryhtyi suorittamaan taiteen ja viestinnän kursseja avoimessa ja kesäyliopistossa. Ajan myötä tie vei myös Taideteolliseen korkeakouluun. Siellä hän opiskeli visuaalista kulttuuria ja valmistui viisi vuotta sitten taiteen maisteriksi. Kuvien analyysi on yksi keskeisistä taidoista, jotka opintojen myötä kehittyivät. Kuvissa Ahlström näkee nykyään – kiitos taitavien opettajien – uuden ulottuvuuden, jota aikaisemmin ei nähnyt.
”Esimerkiksi sen, miten autot kulkevat, kun ne ovat mainoksissa. Ovatko ne suorassa vai vinossa ja kulkevatko ne vasemmalle vai oikealle”, antaa professori esimerkin.
Väitöskirjan aiheena ”näkkäri vai mäkkäri”
Ravitsemusviestinnän ja kuvan suhde kiinnosti emeritusprofessoria niin, että hän jatkaa nyt tohtoriopinnoilla. Jo vuosikymmeniä sitten hän oli tutkinut kollegansa kanssa sitä, miten eri maissa visualisoidaan ruokaympyröitä ja -pyramideja.
Väitöskirjan aiheeksi muotoutui lapsiin kohdistuva elintarvikemainonta ja ravitsemusvalistus.
”Mainonnallahan on tietyt suostuttelumekanismit kuvissa ja teksteissä, ja valistuksella samoin omansa. Työssäni yritän tutkia näiden eroja ja yhtäläisyyksiä. Mikä on mainoksen ja valistavan viestin suhde”, kertoo Ahlström.
”Ravitsemusvalistuksella on omat houkuttelumekanisminsa, mainonnalla omansa”, toteaa Ahlström (KUVA: Pixabay.com)
Some sotkee tohtoriopiskelijan ajatukset
Vielä vuosi sitten väitöskirjan aihepiiri vaikutti Ahlströmistä selkeältä kokonaisuudelta. Se, mikä nyt on tullut sotkemaan hänen ajatuksiaan, on sosiaalinen media.
”Kova melskehän siellä on menossa.”
”Yhä enemmän opiskeltuani myös sitä, mitä tieteellisesti tiedetään sosiaalisesta mediasta, siitä on tullut minulle yhä enemmän päänvaivaa. Jos en ota huomioon sen painoarvoa suostuttelussa, olen ilman muuta ajastani jäljessä”, puuskahtaa Ahlström.
”Kun sosiaalisessa mediassa putkahtaa esille ja leviää jokin ajatus esimerkiksi siitä, kuinka pitäisi syödä, se yhtäkkiä voi voittaa ne ajatukset ja tietämykset, jotka ovat tulleet valistuksen ja mainonnan kautta”, hän huokaa.
”Somessa käytävä julkinen keskustelu täytyy ravitsemusasiantuntijoiden ottaa todella vakavasti”, painottaa professori.
”Siellä on myös pystyttävä kommunikoimaan sujuvasti ja viisaasti muiden kanssa. Eikä auktoriteetiksi heittäytyen vaan ottaen huomioon ihmisten reaktiot”, ohjeistaa Ahlström.
Ahlström: ”Ravitsemusasiantuntijoiden on otettava huomioon somen melske ravitsemuksesta” (KUVA: Pixabay.com)
Some on mahdollisuus
Sosiaalinen media on nähtävä myös mahdollisuutena niin sanotulle viralliselle ravitsemusvalistukselle. Somen kautta ravitsemusviestintä saattaa saavuttaa nuoren kohdeväestön nopeammin ja varmemmin kuin valistajien ja viranomaisten sivuilla oleva materiaali.
Yhdysvaltojen maatalousministeriön sivuilta Ahlström on löytänyt mielenkiintoisen konstin antaa lasten ravitsemusvalistusta. My Plate -sivuilta hänkin tilasi ja saa nykyään joka ikinen päivä viestin, mitä olisi hyödyllistä syödä.
”Sivut ovat ministeriön sivut, eli luotettavat, ja lisäksi visuaalisesti hyvin tehdyt”, kiittelee Ahlström.
Valistuksen kanavien ja välineiden tulee elää ajassa
Koska some on aivan oleellinen osa ravitsemusviestintää, Ahlström kaipailee siellä toimijoiden, esimerkiksi opettajien, tueksi eräänlaista tukipilaria ravitsemustiedosta.
”Erilaiset viestijät voisivat siis nojata pilariin, kun ravitsemusviestiä muokataan eteenpäin vietäväksi, tai kun joku esittää julkisuudessa ihan pähkähulluja ajatuksia ravitsemuksesta.”
”Nykynuorien hurahtamista erilaisiin peleihin kannattaa myös hyödyntää ravitsemustiedon välittämisessä”, lisää Ahlström.
Turkulaisilla hän tietää olevan kehitteillä peli, joka toimisi enemmän tai vähemmän huomaamatta myös ravitsemusvalistajana.
Unelmana ravitsemusvalistuksen ja mainonnan erojen katoaminen
Tietopohjaisessa valistuksessa kannattaa Ahlströmin mukaan hyödyntää markkinoinnin tapaan myös tunnetta ja ruokaan liittyviä muistoja.
”Kerran tuli mieleen, että mikä olisi tavoitetila? Löysin itseni ajattelemasta, josko sekä mainonta että valistus kehittyisivät sillä tavalla, että ne loppujen lopuksi olisivat yksi ja sama juttu. Niitä ei koettaisi vastakkaisiksi tai kilpaileviksi, vaan ne yhdessä toimisivat kaikkien hyväksi, kansanterveyden edistämiseksi”, unelmoi professori.
Katriina Ylönen
PUOLUCCA 