Utopistista unelmointia

Elintarvikemarkkinointi ei vapaaehtoisesti luovu hyödyntämästä geeneihimme ohjelmoitua taipumusta ylensyöntiin. (KUVA: Pixabay.com)

Elintarvikemarkkinointi ei vapaaehtoisesti luovu hyödyntämästä geeneihimme ohjelmoitua taipumusta ylensyöntiin. (KUVA: Pixabay.com)

Ravitsemustieteen emeritusprofessori unelmoi, että ajan myötä elintarvikemarkkinointi ja ravitsemusvalistus löytäisivät yhteisen sävelen. Että ne ikään kuin sulautuisivat yhdeksi ja samaksi kokonaisuudeksi, jonka tavoitteena olisi kansanterveyden edistäminen. Utopistista unelmointia! Skeptikko, tai realisti minussa sanoo, että näin ei tule ikinä tapahtumaan.

Business on businesstä. Yritysten perimmäinen tavoite on rahan tekeminen – mahdollisimman suuren rahamäärän tekeminen. Ja sen varmistaminen, että se rahavirta jatkuu vielä joulun jälkeen, juhannuksen jälkeen, ensi vuonna ja vielä vuosien kuluttua. Tuotteisiin ja palveluihin koukuttaminen, ja uusien tarpeiden luominen on sitä, mistä yritykset elävät. Vapaaehtoisesti ne eivät taivu epämääräisten terveydellisten tavoitteiden palvelukseen. Esimerkillinen mäkkärimyyjä julistaa markkinointikirjan sivuilla omaa businessnäkyään: hän myy sitä, tai tarkemmin sanottuna ihan mitä vain, mitä ihmiset ovat valmiita ostamaan. Vaikka sitten ostaisivat oman terveytensä kustannuksella. (Tätä hän ei kyllä tunnustanut ääneen.) Mahdollisia kansanterveydellisiä vastuita penättäessä, he, niin sanotun roskaruoan myyjät, julistavat valinnan vapauden ilosanomaa: kenenkään ei ole pakko ostaa heidän tuotteitaan, vaan jokaisella on vapaus olla ostamatta heidän tuotteitaan.

Vasta kovemman edessä Mäkkäri taipui luopumaan lapsien koukuttamisessa käyttämistään lelukytkykaupoista. Tai siis ei luopunut, mutta muutti substanssia ikään kuin sivistyneemmäksi. Nyt onnellisen aterian kylkiäisenä lapsi saa luettavaa leikittävän tavaran sijaan. Mutta tosiasia on, että proseduuri vain muutti muotoaan. Menestyvin yritys on se, joka pystyy varmistamaan tulevaisuutensa asiakaskunnan. Kun lapsi ei välttämättä koukutu hampurilaisten rasvaisen suolaiseen makuun, hän kyllä koukuttuu lahjan saamisen tuottamaan mielihyvään – ja siinä sivussa siihen hampurilaiseen.

Niin kauan kuin olemme ikiaikaisten geeniemme vankeja, meitä on helppo höynäyttää ja hyväksikäyttää ruoan ylitarjonnan uhreina. Esihistorialliset isämme ja äitimme tankkasivat ja keräsivät vararavintoa saalista saadessaan – geeniensä ohjelmoimina – eloonjäämisensä mahdollisuuden maksimoidakseen. Kun samat ikiaikaiset geenit supisevat meille ikään kuin kohta koittavasta nälkäkaudesta, me lankeamme syömään mahdollisuuden koittaessa niin paljon kuin vatsarukka vetää. Ja mahdollisuuksiahan tarjotaan. Kadunkulman takana pitsaravintola lupaa rajattomat annokset.

Mutta voisiko professorin unelmalla sittenkin olla toteutumismahdollisuus? Kyllähän esimerkiksi hammasterveydessä valistus ja markkinointi kulkevat kohtuullisen kauniisti käsi kädessä kansalaisten hammasterveyttä edistääkseen. Vaan kun meillä ei ole geeneihimme kirjoitettua tarvetta pestä hampaitamme pesemästä päästyämme, ei vaikka tarjolla olisikin toinen toistaan maukkaampia hammastahnoja.

Mutta ei unelmointi kiellettyä ole. Onhan sitä joskus mahdotonkin käynyt mahdolliseksi. Jätetään siis henkiin pieni toivon vire unelman toteutumiselle – näin joulun jälkilämmöissä.

Ehkä hyveeksi muuttunut ahneus muuttuu vielä takaisin kuolemansynniksi.

Katriina Ylönen

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s