”Osaan laittaa korkin kiinni tarvittaessa. Kyse on tahdon ja halun keskinäisestä taistelusta. Minä hallitsen alkoholia eikä se minua”, toteaa Lauri. (KUVA: Katriina Ylönen)
Ensimmäiset keskikaljansa Lauri joi 7-vuotiaana. Serkkunsa kanssa he keplottelivat tien rättisitikan lukittuun takakonttiin, pihistivät muutaman pullon, kävivät juomassa oluet metsikössä ja palauttivat tyhjät pullot autoon.
”Mutsi ihmetteli, kuinka poika jo seitsemältä illalla nukahtaa, mutta muutoin selvisimme tuolloin kiinni jäämättä”, muistelee Lauri ensimmäistä tutustumistaan alkoholiin.
Seuraava maistikerta sai odottaa, kunnes Lauri oli 16-vuotias.
”Se taisi olla vappuaatto, kun otin ensimmäisen kunnon kännin teini-ikäisten räkäbailuissa.”
”Kun seuraavana aamuna jatkoin munkeilla ja simalla, oli seurauksena niin kamala olo, että en koskenut edes jaffa-pulloon puoleen vuoteen”, kertaa Lauri kammottavaa oloaan.
Elämän onni odotti bussipysäkillä
Lukio- ja armeija-aikaiset vapaa-ajat kuluivat kavereiden kanssa bilettäessä kosteissa merkeissä.
Yhtenä perjantai-iltana Lauri kuitenkin kyllästyi äitinsä huomautteluun poikansa elämän päämäärättömyydestä, samoin kuin kaveripariensa riitelyyn ja lähti omille teilleen. Yksin nautitun lasagnen ja kolmen A-oluen jälkeen Laurin aikataulu petti. Ja illan viimeinen kotibussi jätti näyttäen hänelle vain perävalot. Onneksi kotisuuntaan oli menossa muitakin busseja. Ja naapuribussin laiturilla odotti onni. Siellä seisoi tyttö, joka hymyili Laurille.
”Ajattelin, että nyt en saa olla huonolla tuulella ja hymyilin takaisin”, kertaa Lauri elämänsä naisen kohtaamista.
”Olin seuraillut tytön aamuisia ja iltaisia työmatkoja omalta sillanrakennustyömaaltani Espoon keskuksessa. Bussissa istuin hänen taakseen, väänsin tikusta asiaa ja lopulta saatoin hänet kotiovelle.”
Kun Laurilla olisi ollut seitsemän kilometrin kävelymatka kotiin, tyttö – Paula, Laurin nykyinen vaimo – lupasi keittää hänelle teetä.
Semibailausta parisuhteen puolesta
Perheen perustamisen myötä Laurin juhliminen ja alkoholinkäyttö vähenivät. Myöskään 1990-luvulla, kun Lauri oli työttömänä, alkoholi ei hänelle maittanut.
”90-luvun lama oli aivan hirveää aikaa. Olin henkisesti siinä kunnossa, että ei tehnyt mieli lähteä mihinkään tekemään yhtään mitään.”
Myös saatuaan vakavan sairauskohtauksen, joka jätti jälkensä, Lauri oli kolme kuukautta kokonaan ilman alkoholia.
”Sairastuminen oli pysäyttävä kokemus.”
Sen jälkeen Lauri myös kuntoili enemmän, jolloin alkoholinkäyttö oli vähäisempää.
Nykyään hän juo noin 14 annosta viikossa.
”Se on minulle sopiva määrä. Jos tuon yli menee, sen tuntee olossa.”
Alkoholin suhteen Lauri on lähes kaikkijuomainen. Myös ruokia hän höystää mieluusti alkoholilla. (KUVA: Pixabay.com)
Korkki kiinni, kun siltä tuntuu
Parasta Laurin mielestä alkoholin käytössä on nousuhumalan tuoma kaikkivoipaisuuden tunne.
”Silloin velat muuttuvat saataviksi”, nauraa Lauri virne naamallaan.
”Mutta jos menen ylittämään tuon kulminaatiopisteen, sitten en olekaan enää hyvä missään.”
Lauri kuitenkin tietää rajansa ja hallitsee ne.
”Osaan laittaa korkin kiinni tarvittaessa. Kyse on tahdon ja halun keskinäisestä taistelusta. Minä hallitsen alkoholia eikä se minua”, toteaa Lauri.
Alkoholia Lauri käyttää seurassa, mutta myös viettäessään miesluolahetkiä parvekkeella sikareita poltellen ja sanaristikoita ratkoen. Alkoholin suhteen Lauri on lähes kaikkijuomainen. Makeita juomia hän ei kuitenkaan saa alas. Lauri on innokas kotikokki ja ruokia Lauri höystää mieluusti alkoholilla.
”Esimerkiksi keskihintainenkin, savuinen, skottilainen single malt -viski antaa karjalanpaistiin rukiisen maun”, hän antaa vihjeen.
Humalaiset nuoret seinien suojaan
Laurin suhtautuminen alkoholiin on pitkälti kodin peruja.
”Kotona meillä oli virtahepo olohuoneessa koko lapsuuteni ajan. Isä joi. Se oli varmaankin yksi syy siihen, miksi vanhempani erosivat, kun oli 11-vuotias”, toteaa Lauri.
”Kotoa sain esimerkin, jonka mukaan en paheksu alkoholia, jos sitä on tarjolla”, hän jatkaa.
”Kuntoilemisen jääminen tuo pahemman morkkiksen kuin juominen.”
Teini-ikäisen tyttären humalaiset kaverit Lauri ottaa mieluummin kotinsa suojaan kuin jättää kaduille kuljeksimaan.
”Kyllä meillä on muutamat kerrat kylpyhuone oksenneltu, mutta minusta on parempi, että he tulevat sisätiloihin, kun alkavat olla kaatokännissä, kuin että jäävät tuonne kaduille pyörimään.”
Muutamien sukulaisten juomisen ja heidän sairauksiensa yhteydet kuitenkin mietityttävät Lauria.
”On niillä pakko olla yhteys.”
Katriina Ylönen
PUOLUCCA 